maanantai 16. helmikuuta 2009

Talvi - kevät - syksy - talvi - kevät - talvi

Sitä rataa tuntuu vuodenajat vaihtelevan, näin vajaan kahden kk kokemuksella. Välillä on (vähän) lunta, välillä ihanan kuivaa ja aurinkoista. Nyt on loskaa... Ohessa kuvia viimeviikkoiselta retkeltä Saksin Sveitsi (wikipediasta ongittu tyhmältä kuulostava suomennos Sächsische Schweiz'sta). Olen laitaillut, ja lataan vähitellen lisää, kuvia osoitteeseen http://dogphotos.1g.fi. Sekä uusia että vanhoja otoksia.



Agilitytreeneihin ei olla hetken päästy oman sairasteluni ja treenien (agility ja pelastuskoira) päällekäisyyksien takia, ylihuomenna kuitenkin suunnataan taas agilitykentälle.

Pelastuskoiratreenejäkin jäi parit välistä, mutta nyt ollaan taas päästy treenailemaan. Viime lauantaina oltiin paloasemalla nostelemassa koiria ohjajijeen. Rita roikkui mukana varsin rennosti, kuten lähes kaikki muutkin koirat.

Tokoiltu onkin sitten kohtuullisen ahkerasta ja tokokokeeseen on ilmottauduttu - apua! Koe on 4.4 Berliinissä ja mua jännittää jo nyt IHAN KAMALASTI, liikkeenohjaajan avustuksella ei varmaan päästä treenaamaan, joten jännittä miten kaikki kehässä sujuu (siis koiran takia) ja sen lisäksi pelkään etten ymmärrä liikkeenohjaajaa... Eikä kaikki liikkeetkään ihan suju, mutta onhan tässä vielä treeniaikaa. Sen suhteen en siis (vielä) panikoi.




Nyt onkin siis ajankohtaista miettiä miten liikkeet sujuu ja miten niiden kanssa edetään.

Paikalaan makuu:
- treenattu hyvin vähän, ei ainakaan pitäisi olla ongelmia
- toistoja esim. agility-/etsintätreeneissä (häiriötreeniä)
- alkua ja loppua pitää treenata, eli vahvistaa sivulla pitkään odottamista(häiriökäskyttäjän kanssa jos mahdollista) sekä istuen että maaten


Paikallan istuminen

- otettu vähän (en tosin ole ollut piilossa)
- samoin tähän toistoja häiriössä


Seuraaminen

- liian löysää ja väljää, etenkin oikealle käännökset, myös takapäänkäyttö voisi olla parempaa
- lyhyttä pätkää, haukuttamista väliin/alkuun? (kokeiltu, pysyy seuratessa hyvin hiljaa)
- kaarta ja käännöksiä oikealle
- varottava ettei ala edistää
- heti lähtöjen jälkeen palkkaamista
- Ja(/Jep) vastauksen ehdollistamista: koira sivulla -> "ja" -> leikkiä
- askelsiirtymät on ihan tyydyttävät



Idari:
- alkaa pikkuhiljaa toimia!!! (*kopkopkop*) Sen jälkeen kun sain jäävät irtona edes jotenkuten (huonohkosti) toimimaan aloin ketjuttaa liikettä etuperin (alunperin ajatus oli tehdä se takaperin, mutta jotenkin ajauduttiin tähän). Rita tuntuu hiffaafan idean (seiso - istu - maahan) ja on tehnyt monta onnistunutta idaria (yhdessä seisoi istomisen)! (vieläkin *kopkopkop*). Jäävät sinällään voisivat olla nopeampia, mutta en jaksa siihen nyt puuttua, muuten kuin satunnaisesti palkkaamalla eri kohdissa idaria. Mä niin toivon ettei tää levähdä ennen kisoja!

Luoksetulo:
- parempikin voisi olla, mutta ei se ihan katastroofikaan ole. Vauhti on ok, mutta pysähdykset venyy toisinaan
- olen vähitellen ottanut myös pidemmältä matkalta (jopa yli koematkan), jolloin etenkin seisominen huonompi. Kokeillaan jos ihan vaan toistot auttaisi (ensin läheltä vahvistetaan vähän ja sitten pidemmällä matkalla)
- Rita on puolivahingossa oppinut että ensin on seisominen ja sitten maahanmano - ei haittaa. Pitää vain muistaa ettei ota maahan menoa ensin, koska se on silloin ihan kamala. Luulen että sekä seisominen että maaahanmeno on parempia kun Rita tietää kumpi on tulossa, en siis näe syytä korjata "ongelmaa".

Ruutu
- se paranee! (taas *kopkopkop*)
- ensimmäisellä kerralla ruudussa on ollut aina alusta, nyt menee sinne ihan ok, eikä edes useimmiten yritän oikoa merkkiä (kopkopkop). Vauhti ruutuun on ok, merkille ihan liian hidas (ja merkki on vino, mutta se ei ole iso ongelma). Ilman alustaakin menee jo mukavasti. Pysähtyminen venyy helposti, joskus. Hankalaa ajoittaa käskyä kun ei tiedä miten se pysähtyy. Joskus ennakoi ja silloin pysähtyy nopeasti - joskus ei
- jatketaan samaan malliin
- loppuosaa otettu hyvin vähän, himmaa (kai? itselläni kun ei ole silmiä selässä, valitattavasti) vähän ennen kun on sivulla (tippuu raville). On myös tullessaa liian väljä. Jotain pitäis varmaan keksiä, ideoita?



Ohjattu nouto
- enemmän tai vähemmän kesken. Ritalla on ollut hankaluuksia nähdä kapuloita treenipellolla (eikä johdu edes kulmakarvoista, ne on kynitty) ja treenit on menneet etsimiseksi. Kokeiin viime kerran laittaa kapuloiden tilalle merkit. Vein se THE Merkille valmiiksi (koska se olisi varmaan mennyt ihan sekaisin jos olisin yrittänyt lähettää sen sille). Muut merkit (3kpl) oli 10mm The Merkin takana,7m välein toisistaan - eli lähes kuten kapulat kokeessa. Sujui oikein hyvin :) Jokunen virhe taisi tulla, mutta hiffasi jutun. Lisäsin reunimmaisten merkkien eteen noutokapulat (merkit takana suunnistusapuna). Sujui molempiin suuntiin hyvin, kapulaan tarttumisessa oli merkin takia vähän ongelmaa, mutta ne toivon mukaan häipyy merkkien mukana. Etenkin kapulan palautusvauhti oli hyvä! Luovutuksia otin jokusen erikseen (ok).
- ensi kerralla otan ensin merkit + kapulat yhdistelmällä, sitten kokelen jättää merkit pois
- tarkoitus on että Rita oppisi kapuloiden paikat ja suunnistaisi sinne vaikkei kapulaa heti näkisikään. Katsotaan kuin käy...

Hyppynouto
- metallia on otettu vähän sisällä ja kerran ulkona, ihan vaan tarttumista ja maasta ottoa. Sujunut ok:sti. Luovutusta parisen kertaan, on hidas kun metalli suussa on niin ikävä liikkua...
- hyppyä ei olla otettu, mutta agilitykentällä on sellainen. Keskiviikkona voisin siis uhkarohkeana kokeilla hyppynoutoa, ensin puulla ja sitten metallilla. Ei pitäisi olla pahaa ongelmaa (kopkopkop)

Tunnistusnouto
- otettu kerran jopa vieraiden kapuloiden kera, ei näyttäisi olevan ongelmaa. Otin silloin ensin yhdellä taskussa pitkään hajustuneella pari luovutusta (etsi heinikosta, ei vielä vieraita), sitten samalla kera vieraiden ja lopussa otin vieraista yhden, hajustin vähän ja laitoin etsittäväksi. Silloin Ritalla kyllä kesti, se haisteli oikeaa selvästi muita pidempää - ja päätyi kyllä lopulta oikeaan. Olin tyytyväinen että Rita haisteli ensin kaikki ja otti oikean vasta sitten suuhun - en tykkää (eikä kai tuomaritkaan?) jos koira pudottelee omaa. Vauhtia olisi kyllä saanut olla rutkasti enemmän - etekin palautuksissa (toi ravilla).
- vauhtipalkkaa ja toistoja

Kaukot
- köhköh... Tökkii, onnistuu joskus, joskus ei
- otettu suurimmaksi osaksi yksittäisiä toistoja (s-i ja i-s vielä toisinaan huonoja, s-m ja m-s myös :/, m-i myös jumii välillä), pari kertaa pidempiä sarjoja. Kaikki läheltä (max 7m)
- toistoja.... Paljon. Takapalkkaa? Matkaa pitäisi myös pidentää.

Muuta:
- palkkaamattomuutta pitää muistaa ottaa. Otettu kerran tai kaksi. Pidemmässä seuraamisessa lössähtää aika pahasti. Alkaa jätättää ja on väljä. Plääh. En oikein tiedä mitä tälle keksisin.