perjantai 4. joulukuuta 2009

Torstain agilitytreenit & keskiviikon tokot


Eilen liideltiin taas pitkään aikaan, Rita "oikeasti" ja Prima kierteli siivekkeitä & muurin tolppia.

Rata oli varsin helppo ja päästiin se melkein nollalla maaliin, viimeinen rima tuli alas (ainut 65, muut rimat 55-60). Kellotettiin radasta paria kohtaa. Toisessa kohdassa alkuperäinen suunnitelmani oli myös nopein toisesessa pakkovalssi - tiukka leikkaus oli takaatyöntö - jaakotusta nopeampi. Kontaktit otin nopeasti, pitää muistaa ensi treeneissä pysäyttää rauhassa & palkata.

Priman kanssa harjoiteltiin vasenta & oikeaa. Vasen sujuu paremmin (koska se aloitettiin ensin ja on siis siksi vahvempi). Tyhmänä usean vasen toiston jälkeen päätin sitten ottaa oikeaa siinä samalla esteellä. Eihän siitä tullut sitten mitään - koira turhaantui ja minäkin turhaannuin kun ei onnistunut. Hetken päästä kokeilin oikeaa eri paikassa tauon jälkeen ja hiffasi sitten paremmin. Palkkasin lähinnä nameilla (toistoja) ja loppuu vähän leikkiä. Aluksi oli karkaamassa koko ajan jonkun ihmisen tai koiran luo, mutta loppua kohti keskittyi paremmin. Eniten jäi vaivaamaan haukkuminen, jota esiintyi nyt paljon eikä mielestäni aina liittynyt turhaantumiseen (niin kuin aiemmin on usein ollut, tokoillessa & temppuillessa olen saanut pidettyä sen aika hyvin hiljaa).


Tänään aamulla harjoiteltiin kotona pyörähdystä oikeaan & vasempaan, tavoitteena niin erottaminen toisistaan. Alkuun ei kyllä sujunut kauhean hyvin, mutta parani kyllä loppua kohden. Ennen pyörimisiä harjoiteltiin eteentuloja. Viimeisenä istuminen (reilu 30s), häiriönä Ronja joka istui Priman edessä ja tuijotti myös kuppia sekä Rita joka huiteli siinä mukana. Itse käänsin selän kerran hetkeksi Primalle. Hienosti istui :) Aamuruoka upposi siinä touhutessa.

Melkein jo unohtui että tokoiltiin & temppuiltiinhan me keskiviikkona, Susanin, Ruut'n ja Hessun kanssa. Prima tokoili ihan mukavasti;
- nouto (livahti kun irrotin pannasta, nyt tosiaan se naru!, toinen ok)
- eteentuloja Susan käskyttäessä kaikenlaista (ei reagoinut!)
- ruutua (hahmottamisessa "ongelmaa" kun palkka valmiina, lisäksi merkit näkyi vähän huonosti, näyttöruudut ok
- loppuun oli tarkoitus ottaa luoksetuloja, mutta Hessun antaessa hyvää haukkuhäiriötä keskityttiinkin istumassa pysymiseen, jossa vähän kummasti haukkua & sen kaikuja, mutta ihan ok kuitenkin. Yksi luoksetulo, joka oli ok

Ritan kanssa yritettiin temppuilla, mutta se meni kyllä ihan metsään. Ollaan tosin treenailtu sisällä & eilen agilityssä ma-is-nö-ta sarjaa, ja se on kyllä parantunut. Tosin piiitkillä tauoilla, ettei ennakoisi. Katsotaan nyt tuleeko tästä yhtään mitään...

Joukossa eilen ottamiani kuvia Primasta.

0 kommenttia: