perjantai 4. joulukuuta 2009

Vasenvasenoikeavasen

Prima täyttää huomenna jo 5kk. Hassua. Ajatella että siitä on vasta kolme kuukautta ja muutama päivä kun näin sen ensimmäisen kerran. Ja kyllä mä tykkään siitä niiin kovin!

Eli siis suuntien treenailu jatkuu. Iltapäivällä vähän lisää suuntien erottelua, sujuu jo aika hyvin. Vasen meinaa tosin lukkiutua välillä päälle, eikä suostu siitä vaihtamaan oikeaa. Pitää pikkukoira pysäyttää ensin, ja istuakin se yrittää sitten siinä pyörimisvauhdissa, ja naama osoittaakin sitten välillä musta poispäin :D Oikeasta vaihtaa avustettuna vasempaakin.

Nyt kierrerlty myös oikealle. Hienosti ymmärtänyt tämäkin, ainakin vaikuttaisi siltä...

Piirsin paintilla hienon haivainnekuvan. Musta pallo = kierrettävä, vihreä pallo = minä.

Molempiin suuntiin tehty leikkaamalla (kaarteen ulkopuolella oleva pallo, käännyn siitä sitten 180° vasemmalle / oikelle. Kaarteen sisäpuolinen on joko ihan normaali käännös vasemmalle / oikealle tai sitten valssi (vasemmalle käännöksessä heitto vasemmalla kädellä ja oikealle sitten kierron jälkeen, oikealle käännöksessä päinvastoin).

Viimeinen piirros, jossa näkyy käännökset molempiin suuntiin on uusin erottelu tehtävä. Tehty sitä vasta niin että olen itse oikealla (tummempi piste) jolloin oikealle tulee leikkaus ja vasemmalle normaali käännös. Lähetän kiertämään hieman kauempaa ja aluissa autoin ohjaamalla enemmän. Taitava Prima ei tehnyt kertaakaan väärin :) Vaikka uhkarohkeana tein monta toistoa - toisen puolen jätin sentään myöhempään. Palkka nameilla & loppuun kerran lelulla + leikkiä. Taisi ehkä kerran haukahtaa, joten ehkä se sittenkin oli eilen turhautumista?

Niin ja kyllähän me iltalenkillä vähän jalkapallomaaliakin kierrettiin, irtoaa jo kauempaa kuin ennen :)

Huomenna kokeilemaan suuntia siivekkeillä - niiden kiertäminen on vielä vähän hankalampaa kuin lyhtypylväiden.

0 kommenttia: