lauantai 12. huhtikuuta 2008

Riitan koulutus ja muuta treenailua

Keskiviikkona oli Riitan koulutus ja saatiin taas vähän vinkkejä treenaamiseen. Rita tosin teki luoksetulon ja noudon hienosti, eikä meidän ongelmat niissä liikkeissä tullut kunnolla esille.

Ruutu:
- jatketaan kuten aiemminkin on tehty
- 1/3-1/4 harjoituksista läheltä keskelle lähettämistä. Käydään näyttämässä ensin keskellä, palataan koiran viereen ja lähetetään. Palkkasana + lelun heitto nopeasti kun koira on keskellä
- nopeaa, suoralla linjalla kääntymistä/pysähtymistä treenataan erikseen. Yritään saada koira jotenkin irtoamaan, "seis" ja palkka heti perään. Ritalle tuntui toimivan parhaiten namileikki; kerran hämyheitto ja siitä pys. (nyt Rita kääntyy loivasti ja ajautuu sen takia toiseen reunaan)
- vähitellen aletaan lähettämään ilman näyttämistä (kauempaa)

Luoksetulo:
- jatketaan samoja harjoituksia kuin aiemmin
- muistettava välillä suorapalkata (eli heittää pallo suoraan)
- myös suoria pitää ottaa tarpeeksi usein
- Ritan saa irtoamaan kauemaksi aika hyvin namikipolla; laitetaan kuppiin nameja, mennään koiran kanssa kauemmaksi, vapautetaan koira kupille josta se toivon mukaan lähtee tulemaan kohti ohjaajaa

- maahan menoja namileikillä. Parempi muutenkin palkata maahan menossa namilla, pallo/lelu saa koiran jäämään ennemmin seisomaan
- katsottava että menee maahan asti
- voi välillä jättää seisomaan ja kutsua siitä

Tunnari (sujui hienosti, taitava Rita!)
- jatketaan samaan malliin, edennyt hienosti
- jos menossa kapuloille selvästi väärässä mielentilassa kutsuttava pois ja otettava alusta uudestaan. Parempi niin kuin, että menee törppöilemään kapuloiden sekaan
- välillä huippupalkkaa (hyytelöruokaa), jotta motivaatio vähän kasvaisi
- kisamaisia vähitellen, kapuloita kuitenkin vähintään kymmenen (Rita kohteltaa helposti)
- välillä heinikossa jotta joutuu oikeasti käyttämään nenäänsä
- luovutusta ja maasta ottamista erikseen
- omaa kääntymistä pitää treenata. Rita kääntyy helposti mukana

Seuraaminen:
- perusasentoja!! (oli ihan vinoja)
- pieniä pätkiä
- extrapalkkaa (hyytelöruokaa purkissa)

Noudot:
- vaihtelevia harjoituksia. Esim. jätetään koira istumaan, hetsataan vähän kapulalla ja mennään itse kauemmas kapulta niin että muodostuu kolmio. Muitakin voi keksiä ihan oman mielen mukaan kunhan pitää aina mielessä, että siitä ei ole haittaa kisasuoritukselle. Muissakin liikkeissä voi tehdä aina variaatioita.
- suorapalkkaa kun tulee kohti. Välilä luovutus ihan loppuun asti (irrotuksen jälkeenkin pitää istua paikoillaan)

- hyppynoudon vinoja kannattaa treenata niin, että auttaa koiraa ohjaamalla sitä niin että se varmasti hyppää. Vähitellen sitten vähentää apuja.

- metallinoutoa kotona sisällä, keksitytään tarttumiseen (jotta saadaan siitä innokas)

Itsellä on ollut vähän huono fiilis kun ruutu ja luoksetulo ei oikein suju, mutta Riitan mukaan ne on liikkeitä jotka vaatii vaan treenaamista. Parin viikon päästä alkaakin sitten Riitan kurssi, kivaa :)


Torstaina oltiin Helin ja käppänöiden kanssa treenailemassa. Ritan kanssa otin ruutua, joka meni ihan ok. Ensin kauempaa (ilman etukäteisnäyttämistä). Ihan ok, mutta painuu vasempaan laitaan. Sitten keskelle menoa läheltä, joka meni oikein hyvin. Otin sitten kauempaakin, myös silloin nyt ok. Tosin ei oikein meinannut pysähtyä ja meni takaa vähän yli. No mielummin niin kuin ennakointia.

Pari noutoa, jotka ihan ok. Ei mitään erityistä.

Sitten kokeiltiin Helin kanssa vähän kupille irtoamista. Heli laittoi kuppiin aina lisää nameja. Tämä ei kuitenkaan oikein sujunut. Lähempää sitten irtosi toiselle kupille, muttei ollut mitenkään superinnokas. En pysäytellyt vielä ollenkaan.

Hmm, tehtiinköhän me jotain muutakin... Ainakin paikallaan makuuta. Meni hienosti, olin itse piilossa.

Perjantaina treenailtiin vuorostaa Marian ja Remun kanssa. Ensin sivulle tuloja, josta purkista herkkuruokaa. Hyvin maistui :D. Annoin Ritan syödä aina vähän purkista. Näitä pari ja pikku seuraamispätkä. Ruutua sitten. Huoh, ei oikein sujunut. Ensimmäisellä lähetyksellä (ilman näyttöä) haahuili jotenkin vähän missä sattuu. Eksyi lopulta keskelle. Kävin kehumassa sanallisesti, muttei muuta palkkaa. Toisella kertaa parempi, mutta meni nyt vasempaan laitaan. Ei edes juossut keskelle. Siirryin sitten ottamaan keskelle menoja läheltä. Moonta toistoa näitä. Rita vaan ehti aina kääntää pääntää välissä. Ei niitä sitten enempää.

Lopussa vähän vielä tunnaria Marian avustuksella. Ekalla kerralla liikutti paljon vieraita, mutta toi hyvin oman. Annoin herkkuruokaa. Toisella kerralla etuhampaat vähän osu pariin vieraaseen ja muitakin liikuteli. Toi kuitenkin oman. Annoin tavisnameja, koska selvästi alko olla jo vähän liian kierroksilla. Vikalla kerralla meni melkein suoraan omalle, eikä nyt kolautellut ainakaan hampaillaan muita. Tavisnameja tästä ja jätettiin siihen.

Tänään oltiin itsekseen vähän treenimässä. Ensin sivulle tuloja tavisnameilla. Useampia toistoja. Paranee. Palkkaisin muutenkin perusasennoista paljon ja vaadin että ne on suoria. Vähän seuraamista, josta herkkupalkkaa. Meinasi vaan alkaa painaa, mutta kontakti ja vire hyviä.

Ruutua sitten. Ensin vähän kauempaa. Käänsi päätä melkein heti lähetyksestä, eli oppi sitten eilen kääntämään päätä. Huoh. En nyt tarkalleen muista miten Ritan meni, mutta loppua kohti parani. Otettiin yksi suorapalkka ja muuten kauempaa (etten vahingossa palkkaa pään kääntämisestä). Noh, ehkä tää tästä. Rita vaan tuntuu joko ennakoivan tai menevän kieroon. Jos en pysäytä sitä niin se pysähtyy kyllä itsekin tosi aikasin. En oikein tiedä miten mä tätä nyt opettaisin. Toisaalta olen palkannut sitä sen oma-aloitteisista pysähtymisistä silloin kun se on haahuillut jossain, tosin vain sanallisesti. Muuten olen palkannut pysähtymis käskyn jälkeen ja joskus (liian harvoin?) palkannut suoraan juoksemisesta. Palkkaan nykyään melkein aina ruudun taakse. Täytyy vähän miettiä tätä.

Otettiin pari luoksetuloa kupin kanssa. Vein palkan Ritan kanssa. Meni kupille ihan täysiä. Kaksi ihan hienoa (ei priima, mutta ihan riittävän hyviä) pysähdystä. Pitäisi vaan muistaa ottaa niitä suoriakin.


Ronjankin kanssa on treenattu to, pe ja tänään kaikkea pientä. Vähän seuraamista (jossa edistää) ja jääviä (menee ihan hienosti). Pikkusen otettu myös luksetuloa (tulee vähän vinoon, jos tulee kovin kaukaa). Pari kertaa myös luoksetulon pysäytystä, Ronja pysähtyy sanallisesti käskystä tosi upeesti! Vähän yritin noutoa sen kanssa räpeltää, mutta ei siitä tullu oikein mitään, joten annoin olla. Ruutuakin on otettu pari kertaa niin että lelu on ruudussa. Suunnistaa vähän vinoon, mutta ihan vauhdilla menee. Ronjalle voisi yrittää ehtiä tehdä taas jonkun jäljen. Se niin tykkää siitä.

0 kommenttia: