keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Meillä asuu riiviö



Primalla alkaa olla varsin eläväinen pikku ilkiö. Lahkeissa ja käsivarressan roikkuminen on ihan hurjan hauskaa :). Ronjalla alkaa tosissaan mennä hermot siihen (rähähdyksillä ei kyllä edelleenkään ole juurikaan vaikutusta) ja Ritakin oli aika kummissaankin kun Prima yksi päivä rynnisti syömään Ritan lautaselta. Rita ei tajunnut edes sanoa mitään. Noh, on se kaikesta huolimatta edelleen tosin valloittava otus.

Alkuun näitä listoja taas. Ollaan oltu laiskoja, eikä olla käyty oikeastaa missää uusissa paikoissa viikon aikana. Autossa matkustelua ja ihmisten tapaamisesta. Tällä viikolla olisi tarkoitus lähteä käymään kuitenkin Helsingissä.

Paikkoja;
- lentokone :)
- bussi
- juna
- liikennettä käyty ihmettelemässä isompien risteysten ja teiden lähellä
- Järvenpään keskusta x5
- eläinkauppa
- Helsinkiin junalla, pyörähdys rautatieasemalla ja takaisin
- autossa matkustamista (häkissä) ja siellä odottelua
- agilitykenttä (koiria, niiden haukuntaa ja ihmisiä) x2
- junalla Pasilaan, siitä Laaksolle katsomaan ratsastuskisoja (kuulutuksia, taputuksia, musiikkia, ihmishälinää, koiria) ja junalla takaisin
- Jampan ostari

Treenijuttuja (uudet jutut paksunnettuna):
- sivulletuloa namilla
- pentuluoksetulo
- kaukojen liikeratoja namilla houkutellen
- leikkimistä!!!
- noutoa (leikkien)
- namien syöntiä ampumispaikassa
- naksuteltu kosketuskeppiä
- naksuteltu kosketusalustaa
- imutusseuraamista
- jälki x5 (la 5.9, ma 7.9, ke 9.9, su 13.9 ja ti 15.9), virittelysana jälki
- rauhoittuminen (sylissä)
- naksuteltu laatikkoon menemistä
- naksuteltu kohteen kiertämistä (alussa kosketuskeppiä hyödyntäen)
- naksuteltu etutassujen nostamista matalallalla olevan käsivarren päälle (alussa kosketuskepin avulla)
- arkiluoksetuloa
- ampuminen x2 (yht 4 laukausta)
- peruuttaminen naksuttimella, käsky mene
- agilityputki
- kohteen (pieni laatikko) päälle peruuttaminen naksutellen- etutassujen nostaminen kohteen päälle siinä pyöriminen niin että tulee "sivulle" (etujalat laatikon päällä, lapa mun jalan vieressä). Tekee hienoja sivulle tuloja laatikon kanssa ja vähän on kokeiltu ilmankin. (naksuttimella nämäkin)

Leikkiminen on vielä hyvin vaiheessa, sisällä tuo leluja syliin (ainakin useimmiten), mutta ulkona lähtee ihan omille teilleen. Niinkun muutenkin jos on ulkona irti... Itsenäinen otus, joka kulkee nyt siis hihnassa ettei livistä karkuun.

Viime viikon perjantaina käväistiin ampumassa. Rita oli mukana ahmimassa ruokaa, joten Primalla oli kiire syödä omat ruokansa. Ei se reagoinut nyt lainkaan. Tällä viikolla olisi toiveissa päästä ampumaan taas, mielellään kahteenkiin kertaan.

Viime viikon lauantaina olin maalimiehenä hakukokeessa (olipa mielenkiinoista!) ja Prima oli mukana autossa. Kiitos Realle kyydeistä ja avusta! Ilmeisesti ihan nätisti oli siellä nukkunut. Tottiksen ajan auto oli kauempana parkissa, niin että lakaukset kuitenkin vähän kuuluivat. Prima ei reagoinut niihin ollenkaan.

Sunnuntaina Prima pääsi syömään nameja :) Ainakin sillä oli kamalan hauskaa! Siitä ihmiset on kyllä aivan ihania.

Eilen käytiin Hyvinkäällä Ritan kanssa fyssarilla ja Prima matkusteli ja odottelin silloin autossa. Oli oikein nätisti :)



Nyt olen siirtänyt päivittäisiä treenituokioita enemmän pihallekin. Siellä keskittyminen on tietysti hankalampaa, mutta sen takia sitä harjoitellaankin :) Prima on kyllä ruuasta niin innoissaan ja yrittää aina ihan innoissaan kaikenlaista.

Rita kanssa on vähän tokoiltu. Mennyt ihan mukavasti, vaikkei mitään huipputreenejä olekaan ollut. Nyt pitäisi alkaa sitä tunnariakin treenailla, saatiin nyt taas kapuloitakin, kiitos isin :). Esineruutua yritettiin treenata eilen... Ei niistä treeneistä sen enempää. Haukkuilmaisuakin (kestoa ja aloitusta) olen sen kanssa vähän treenaillut.

Ronjakin on vähän tokoillut. Eipä siinä nyt kummia. Noudon luovutus tökkii ja luoketulo on huono, mutta muuten se alkaisi ollaa avoon valmis - liikkeiden osalta. Häiriöitähän se ei oikein kestä, kun niitä ei ole treenattu. Piilopaikkamakuutakin se on tehnyt kun Ritalle on pitänyt saada istumisharjoituksiin maakava kaveri :) Hienosti pysyy.

Tänään illalla agilitykentälle. Rita ei eilisen fyssarin takia nyt treenaa, mutta Prima pääsee taas ihmettelemään ja leikkimään. Ritan kanssa voisi vähän tokoilla häiriössä ja ehkä Ronja voisi sitten tehdä vähän agilityakin.

0 kommenttia: