sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Lähtö lähestyy
Huih, ensi perjaintaina, aivan liian aikaisin eli klo 7, lähtö kohti Saksaa. Luvassa on ensin neljän viikon kielikurssi (saksan opintoja takana siis huimat 3 lukiokurssia), jonka ajan Rita elelee vielä onnellisesti Suomen kamaralla. Itseäni tosin ahdistaa jo nyt, neljä viikkoa ilman tuota ihanaa harmaapartaa... Onneksi kielukurssiperheessäkin on pari koiraa ja tekemistä riittää kyllä varmasti. Kielikurssin jälkeen matkusta vakituiseen isäntäperheeseeni, jonne Rita tulee sitten perässä. Toivon mukaan yhteiselo kolmen riisenin, yhden käppänän ja Ritan kanssa sujuu hyvin. Mausteena seassa vielä muutaman kissa, pari hevosta ja vuohia. Pääsen siis asumaan hieman syrjempää, kivaa!
Kisojen jälkeen on treenattu, mutta ei kovin paljoa eikä kovin päämäärätietoisesti. Vähän kevyempi treenaus tekee Ritalle varmaan ihan hyvää. Tokossa on tehty asioita suunnitelmani (edellisen viestin lopussa) mukaan. Ronjan kanssa on myös tehty vähän jotain, noutoa on vähän treenailtu, pikkuisen kaukoja ja luoksetulon pysäytystä lisäksi. Lisäksi on treenattu, pitkästä aikaa, koiratanssia ja agilityä. Koiratanssissa on keskitytty lähinnä yksittäisiin temppuihin. Niissä riittäisi kyllä ihan pirusti tekemistä jos meinaisi saada kaikki kunnolla kisakuntoon. Ärsykontrollissa riittää etenkin treenattaa, Rita ei ymmärrä siis käskysanoja kunnolla vaan tekee aina vähän mitä saattuu. Se kun ei vaan oikein edes koiratanssikisoissa käy, ellei ohjaaja ole taitava improvisoimaan, ja minähän en ole.
Agilityssä on keskitytty Ronjan juoksukontakteihin. Koska olen hätäinen ja kiirehtivä ohjaaja kokeiltiin viime viikolla jo kokonaista puomia, sitä ennen on treenattu max 1m korkeudelta laskeutuvalta lankulta. Ronja oli ihan taitava ja kehittyi hyvin treenin aikana. Aluksi loikkasi varmaan neljä kertaa, mutta sitten alkoi sujua :). Ritankin kanssa otin vähän puomia, se kun ei meinaa tulla kunnolla alas asti (siis tassut maahan), palkkasin heti kun maassa ja ehkä se vähän parani. A on hyvä, tosin kerran karkasi siitä, tuli kuitenkin alas hyvin. Lisäksi vähän jotain epämääräistä superhelppoa radanpätkää.
Ai niin, Ronja pääsi viime viikolla kerran "jäljestämään". Ei oikein sujunut. Tein lyhyelle nurmelle. Ronja hukkasi jäljen useampaan kertaan, kerran ihan kunnolla. Kulmat ei suju ollenkaan. Esineet (keppejä + muita esineitä, niitä on treenailtu vähän etukäteen) nousi vähän huonosti, piti vähän jarruttaa. Jälki ei ollut mitenkään erityisen pitkä, kulmia oli neljä. Tuuli ihan tosi vähän. Rita pääsi kerran makkararuutuun ja meni yllättävän hyvin. Olen tehnyt sille ehkä kaksi kertaa pienen jäljen mutta se on vaan kaahottanut ihan hulluna. Nytkin se oli kyllä tosi innoissaan, mutta keskittyi silti hienosti :)
Tänä viikonloppuna olen ollut katsomassa agilityn mm-karsintoja - huisin jännää! Kyllä agility on huipulla niin hienon näköistä. Maxit on tietysti kivointa katsottavaa ja kärki on leveä. Agility on kuitenkin herkkä laji ja nopeilla koirilla virheitä tulee pienen pienistä ohjaajan virheitä. Kyllä tuli taas hinku kisaamaan :) No, sitä joutuu varmaan odottamaan jonkin verran.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti